keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Muistojenkerääjä - välipäivien jännäri

Meg Gardiner: Muistojenkerääjä, Otava 2010

MuistojenkerääjäStephen Kingin mukaan tässä on trillerien seuraava superstara.

Tämä on toinen Gardinerin kirja, jonka luin. Ensimmäisestä kirjasta Pahuuden piiri en muista paljoakaan - en oikeastaan mitään, mutta eihän se kirjaa pahenna. Ensimmäisessä kirjassa esiteltiin kirjan sankaritar Jo Beckett ja tässä kirjassa jatketaan hänen rikospsykiatrian tapaustensa parissa.

Kirja oli tarinaltaan riittävän mielenkiintoinen pitääkseen minut otteessaan yli yön. Olin aika ähky, kun kirja vihdoin loppui ja onnekseni kirjan loppu oli arvaamaton.

Miltä sinusta tuntuisi olla henkilö, jonka päässä uudet muistot ja ajatukset pysyisivät vain 5 minuuttia?
Vanhat lapsuus- ja nuoruusmuistot ennen onnettomuutta olisivat kuitenkin mielessäsi iäti.
Miten ratkaisisit ongelman?

lukijana: Raisa/kaunotiimi

tiistai 28. joulukuuta 2010

Europe's lost civilization

Peter Marshall: Europe's lost civilization : exploring the mysteries of the megaliths (Headline, 2004)

Europe's lost civilization Peter Marshallin englanninkielinen kirja on kiehtova virtuaalimatka Stonehengen, Newgrangen ja muiden Länsi-Euroopan esihistoriallisten kivirakennelmien kulttuuriin. Teoksen kehyksenä toimii tekijän purjehdus Länsi-Euroopan ja itäisen Välimeren megaliiteistaan tunnettujen rannikkoalueiden halki pohjoisesta etelään. Mm. oppihistoriaa yliopistoissa opettaneen Marshallin ajatukset liikkuvat laajalla alueella arkeologiasta kulttuuri- ja uskontohistoriaan ja filosofiaan.

Merkittävää varhaista megaliittikulttuuria esiintyi erityisesti Länsi-Euroopassa Atlantin rannikoilla n. 5000-2500 eaa. Kuuluisimmat megaliittialueiden monumentit kuten Stonehenge tunnetaan maailmanlaajuisesti, mutta niiden rakentajista ja heidän kulttuuristaan tiedetään edelleen melko vähän. Marshall pyrkii paikkaamaan aukkoa yhdistelemällä arkeologian uusinta tutkimustietoa mm. uskontohistoriallisiin ja muihin teorioihin.

Kivikauteen yhdistyvät helposti mielikuvat nuijaa heiluttavista primitiivisistä villimiehistä, joilla ei ollut alkeellisintakaan käsitystä sivistyksestä. Marshall on kuitenkin eri mieltä megaliittikulttuurin primitiivisyydestä. Monet megaliittirakennelmat näyttäisivät olevan suunniteltu tarkkojen astronomisten laskelmien mukaisesti. Marshallin mielestä läntisen Euroopan megaliittikulttuuria voitaisiin pitää jopa Euroopan kadonneena muinaisena "kulta-aikana"; se oli hänen mukaansa rauhanomainen, ekologinen, tasa-arvoinen ja korkealle kehittynyt sivilisaatio, jossa myös ylläpidettiin yhteyksiä laajalle alueelle erityisesti vesiteitse. Rauhanomaisuudesta voi kertoa se, että arkeologit ovat löytäneet vain vähän megaliittikulttuurin aikaisia aseita ja muita jälkiä sotilaallisesta varustautumisesta. Tämä saattoi myös olla syynä kulttuurin syrjäytymiseen uusien valloittajien tieltä.

Ajoittain kirjan ajatukset voivat kohota hieman mystisiinkin sfääreihin sivutessaan megaliittirakennelmien mahdollisia yhteyksiä ns. ley-linjoihin tai fengshui-tyyppisiin näennäistieteellisiin näkemyksiin maan energiavirtauksista. Toisaalta kirja pyrkii ja ehkä onnistuu noidenkin pohdintojensa kautta tavoittamaan jotain megaliittikauden ihmisten maailmankatsomuksesta, joka on voinut ohjata heidän suurisuuntaisten kivirakennelmiensa suunnittelua. Joskus tekijä saattanee vapaasti rönsyilevissä pohdinnoissaan löytää megaliittikulttuurista myös hieman liikaa omia yhteiskunnallisia ihanteitaan? Mutta Marshall pyrkii kuitenkin perustelemaan näkemyksensä ja teoriansa arkeologisella ja muulla tutkimustiedolla, mistä laajasta asiantuntemuksestaan teos on myös saanut tunnustusta.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Kay Scarpettan Joulu

Patricia Cornwell: Valokeilassa. Kay Scarpettan tutkimuksia.
(Otava, 2010)

Tämä kirja tarttui matkaani, koska siinä puhuttiin joulun ajasta ja en ollut muutamaan kirjaan lukenut Scarpettan tutkimuksia.

Kirjassa on kaksi isoa juttua, jotka jossain kirjan puolivälin jälkeen alkavat risteytyä pahasti ja lopulta taitaa olla vain yksi iso vanhoihin tapauksiin liittyvä massiivikeissi.
Jälleen on kuolinsyyntutkija vaarassa, jälleen on aviomies salassapitovelvollisuuden alainen ja jälleen on sisarentytär liikkeellä helikopterinsa ja paikantimiensa kanssa. Marino on myös mukana!

Koska en ollut vähään aikaan lukenut tätä sarjaa, oli minun alussa vaikeata seurata tarinan kulkua, koska kirjailija ei paljon aiempia tapahtumia ja taustoja kirjan alussa selittele.
Olen huomannut, että ehkä sen vuoksi monesti pidän brittikirjailijoiden jännäreistä, koska niissä kirjailija ottaa lukijan mahdollisen ensikertalaisuuden huomioon. Niissä kirjoissa kerrotaan oleellinen menneisyydestä taitavasti kirjasta toiseen varioiden. Cornwell kirjoittaa menneistä tapahtumista juonen edetessä hyvin hajanaisesti vaikka ne ollisivat oleellisia tarinan ymmärtämisen kannalta.
Ihmissuden sentään muistin ja tunnistin "niistä vanhoista kirjoista".

Kirja on hyvä. Se on varma must Scarpetta-faneille ja  myös ruokafaneille. Oli kidutusta lukea keskiyöllä ihanasta salaatista jonka Kay kädenkäänteessä valmistaa katsottuaan "tyhjään " jääkaappiin.

Se kohta minkä luin kaksi kertaa oli kirjan loppukohtaus.  Tämän kirjan lopun yhteisöllisyys - jouluilta sai minut  lukijana herkistymään.

luki: Raisa/kaunotiimi

maanantai 13. joulukuuta 2010

Kasvoton tuomio

Holt, Anne: Kasvoton tuomio (Gummerus, 2010)

Inger Johanne Vik-dekkari.

On luminen norhjalainen talvi joulukuussa 2008. Ingvar Stubo joka on Inger Johannen kanssa naimisissa saa hälytyksen Oslosta Bergeniin. Jouluaattoyö on ottanut hengen naispiispalta.

Kaikkien kommervenkkien jälkeen erilaiset palapelin palaset loksahtavat paikoilleen.....

Miksi en pitänyt tästä jännäristä niin paljoa että olisin saanut sen luettua loppuun? Tällä kertaa myös Kristianen, Ingerin 13-vuotiaan tytön elämä, jotenkin ahdisti minua.....

Kertokaa te muut lukijat, mikä tässä kirjassa teitä viehätti?

Neljä ruumista, yksi epäilty, ei johtolankaa

James, Peter: kuoleman kanssa ei kujeilla
(Minerva Crime 2010)

Rikoskomisario Roy Grace tekee suomenkielisen ensiesiintymisensä tässä teoksessa. Tämä on dekakrisarjan ensimmäinen osa.

Olen ollut viimeaikoina hieman kranttu lukija. Olen aloittanut useita kirjoja, mutta tuolla makaavat puoliksi luettuina yöpöydälläni ja sängyn vieressä lattialla.

Tämän kirjan luin viikonloppuna kannesta kanteen. Olenko siis minä ryhdistäytynyt vai oliko kirjan juoni niin kiinnostava ja kouluttava. Veikkaisin jälkimmäistä. Kun tarinasta oli vain sata viimeistä sivua jäljellä tuli juoneen vieläkin sellainen käänne että pakko oli unohtaa paljonko kello yöllä oli ja lukea jännäri loppuun.

Kirja kertoo pieleen?  menneestä polttaripilasta, onnettomasta? morsiammesta, myötätuntoisesta? bestmanista. Se kertoo rahasta, Australiasta, Canadasta ja Cayman-saarista.

Mietittäväksi : Selviääkö sulhanen? Miksi Davey kuoli?

lukijana: Raisa/Kaunotiimi

torstai 2. joulukuuta 2010

Jos jokainen on uhri, kuka on syyllinen?

Kristina Ohlsson: Nukketalo, WS Bookwell 2010

Bestseller-hyllystä löytyi tämä dekkari, jonka kansi vaikutti erilaiselta ja  mielenkiintoiselta.
Nimi Nukketalo toi mieleen  Nukkekodin, tuon Ibsenin näytelmän. Yhtymäkohtia ei liene lainkaan.
Tai oikeastaan en osaa sanoa tästä mitään, kun en ole vielä tätä dekkaria lukenut.

Kirjailija on politiikantutkija ja työskentelee turvallisuuspoliittisena analyytikkona Ruotsin poliisihallituksessa. Tämä on hänen ensimmäinen teoksensa.

Ruotsalaiset dekkarit ovat hyvin yhteiskunnallisia ja kantaa ottaviakin. Millainenkohan tämä on? Ainekset hyvään tarinaan ainakin löytyvät:
  • On junassa katoava tyttö, jolta jää vain pienet liilat kengät junaan.
  • Sitten on mies maineikas komisario Alex R.
  •  Sitten mukaan tulee rikostutkija , nainen Fredrika
  • Heillä on  epäilys siitä, että kyseessä on huoltajuusriita.

Vaan miten asian laita oikeasti on?
No minähän arvaan, koska kyseessä on dekkari.
  • Tytön katoamiseen liittyy rikos?


Kaunotiimi/Raisa

Kirkkaan selkeää

Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää, Tammi, 2010

Tämä kirja tarttui tänään käteeni Bestseller-hyllystä. Siinä se oli ihan kaikkien dekkareiden ja muutaman tietokirjan (mm. Loirin ei auktorisoidun elämäkerran) vieressä.

Yläosa kannesta valkoinen ja siinä tuo kuumailmapallo. Houkutteleva. Mielenkiintoinen!
Olen aina pitänyt Maarit Verrosen kerrontatavasta.
Selailin tätä uutuutta ja päätin lainata teoksen.
En siis ole vielä lukenut siitä kuin muutaman sivun alusta ja sitten takakannen puffitekstin.

Ihan ensimmäisellä sivulla on mielenkiintoinen sana: Piilokoordinaattori.

Mitä tekemistä tällaisella piilokoordinaattorilla on tarinassa?

Takakannen mukaan kirja kertoo ajasta, jolloin Eurooppa on autioitumassa ja jossa ei tarvita enää fyysistä kohtaamista, riittää kun heilauttaa virtuaalihanskaa. Kirjan päähenkilöinä velkaantunut Tiksu P ja orja nimeltä Jani. Vaelluksensa aikana he kohtaavat ihmisiä, jotka ovat siruttomia, mutta säilyvät siitä huolimatta hengissä.

Miksi tätä ei ole merkattu scifiksi?
Minkälaiset kirjat ja keiden kirjailijoiden teoksia merkataan kirjastossa scifiksi?

Ehkä vastaukset löytyvät kun luen tämän kirjan.

Kaunotiimi/Raisa

torstai 11. marraskuuta 2010

Pietolan tytöt ja Jukolan pojat

Radiossa luetaan Heikki Meriläisen muistelmia. Kovaa tekstiä kovasta elämästä. Se vastaa ihan hänen kirjaansa Pietolan tytöt. Kiinnostuin tästä kirjasta, kun luin kirjallisuudentutkija Pertti Lassilan huomion, että Pietolan työt on Kiven Seitsemän veljeksen pikku siskoksi kirjoitettu ja että kukaan ajan lukijoista tai tutkijoista ei huomannut sukulaisuutta. Meriläinen kirjoitti tarkoituksella Seitsemän veljestä päässään. Lukiessani Pietolaa ihmettelin, miten sukulaisuutta ei huomattu. Ensi sivulta alkaen se paistaa silmään. Alkukappale seuraa Jukolan alkuakappaletta ”Jukolan talo eteläisessä Hämeessä seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä ” jne. Lauseiden kulku ja rytmi on sama. Pietolassa on yhdeksän tytärtä, joissa kaksi kaksospareja, Jukolassa seitsemän poikaa, joissa yksi kaksospari. Orvoksi jäävät lapset joutuvat pitämään taloa – Jukolan pojat tosin laistavat metsään. Jukolassa Impivaaran tupa palaa, Pietolassa talo. Meriläinenkin käyttää näytelmän tapaan repliikkejä, puhujan nimi, repliikki, puhujan nimi repliikki.
Pietolan tyttöjen isä on hartaasti kaivannut poikaa. Äiti vakuuttaa, että kyllä tytöt siinä työt tekevät kuin pojatkin. Hoitavat talon ja käyvät metsällä. Niin Pietolan sisaret tekevätkin. Isä kuitenkin vetää onnettomuuden perheeseen, kun hän ottaa uuden vaimon, koska tällä on poika, johon Pietola kiinnittää toiveensa. Hyvä ei seuraa, kun Pietola testamenttaa talon pojalle ja jättää tytöt ilman. Nämä kuitenkin työllään pitävät talon pystyssä. Kirjassa taito ja sisu on naisilla. Meriläisen naiset ovat vahvoja, miehet heikkoja. Körttiläisyys kutoutuu elämään mukaan. Kukin lukee omalla tavallaan ja tulkitsee itse. Onnettomuus seuraa onnettomuutta, mutta sisarusten päät kestävät. Ankea kova elämä koettelee, kuten Heikki Meriläistäkin, mutta valoa riittää. Kirjan lopussa sisarukset kokoontuvat muistelemaan mennyttä suvella, kun taas Jukolan veljekset kerääntyvät joulunviettoon. Pietolan tyttöjen viimeinen lause: ”Kaikki asettuivat tyyneen: kädet helmoissa istuivat ja kuuntelivat Aunon lukua. Kasvoissa näkyi mieluinen tyytymys ja herttaisesti paistoi puolipäivän aurinko”. Rauhalliseen ”tuhannen kultaisen auringon kiertoessa” –tunnelmaan päättyy Seitsemän veljestäkin.
Kukin lukija miettiköön itse Meriläisen ajattelun ja Kiven ajattelun ero. Sitä on.

Heikki Meriläinen: Pietolan tytöt, WSOY 1892 (Ei ole saatavissa HelMet-kirjastoissa)

Kerttuli

perjantai 3. syyskuuta 2010

Kaarina Davis: Irti oravanpyörästä

Kaarina Davis: Irti oravanpyörästä
Nemo. 2010.

Kaarina Davisillä oli rankka lapsuus, mutta kesäisin sukunsa tilalla, Alhonlahdessa, hän nautti elämästään luonnon helmassa. Aikuisenakin rappioitunut sukutila veti häntä puoleensa, vaikka hetket asuinkelvottomassa Alhonlahdessa jäivät vähäisiksi. Lopulta sairaanhoitajan kuluttava ammatti ja kerskakuluttajan arjen tyhjyys uuvuttivat hänet ja hän jäi aluksi vuorotteluvapaalle. Vuorotteluvapaalla hän alkoi kyseenalaistaa elämäntapaansa ja huomata entistä selvemmin, että hänen suurin onnen lähteensä oli luonto. Luonnon kaipuussaan hän päätyi kaikkia moottorivempeleitä rakastavan miehensä kanssa ostamaan omakotitalon maalta ja palasi hetkeksi takaisin sairaanhoitajan töihin. Pian hän huomasi, että hänen elämänsä soti liikaa hänen uutta arvomaailmaansa vastaan. Hän erosi miehestään, alkoi kunnostaa Alhonlahtea uuden elämänkumppaninsa kanssa ja meni luontoyrittäjäkoulutukseen. Nykyään hän elää alle köyhyysrajan onnellisena luonnon keskellä Alhonlahdessa ja haluaa auttaa niitä muita ihmisiä, jotka mahdollisesti haluaisivat hypätä oravanpyörästä tai ainakin elää ekologisemmin.

Kirja jakaantuu karkeasti ottaen kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa hän kertoo elämäntarinansa näkökulmanaan asiat, jotka johdattivat hänet luontoa kunnioittavaan elämään. Toisessa osassa hän antaa neuvoja niille, jotka haaveilevat hyppäävänsä oravanpyörästä ja/tai elävänsä ekologisemmin. Ohjeet ovat sekä ekonomisia että ekologisia. Neuvomista kavahtavan ei kannata kuitenkaan luopua lukemisesta, sillä neuvojen ohessa tulee mielenkiintoista faktaa. Kaarina Davis auttaa kyseenalaistamaan arkisia ihanteita, kuten laajoja pihanurmia. Itseäni järkytti eniten metsänhoitoyhdistyksen törkeän yksipuoliset ohjeet. Metsänhoitoyhdistyksen neuvoja suositteli merkittäviä uudistushakkuita eli avohakkuita Davisin omistamiin metsiin. Onneksi hän kääntyi myös Metsäkeskuksen metsäluontoneuvojan puoleen ja nyt hänen monimuotoinen metsänsä on suojeltu. Rahaa hän sai yhtä paljon suojelusta kuin olisi saanut avohakkuusta, mutta metsänhoitoyhdistys ei edes maininnut suojelun mahdollisuudesta.

Suosittelen myös Kaarina Davisin esikoisteosta Rankka Kutsumus, joka pääsi vuonna 2007 tieto-Finlandia-ehdokkaaksi.

Sonja

maanantai 30. elokuuta 2010

Maagista ajattelua



Tässä faktan ja fiktion rajamailla seikkailevassa muistelmateoksessa seurataan kolme-neljäkymppisen kirjailijamiehen elämää. Tälle Manhattanilla majaansa pitävälle ja miehiä netti-ilmoitusten kautta deittailevalle kirjailijalle tuntuu sattuvan tavallista enemmän outoja kommelluksia. Päähenkilö on luonteeltaan varsin itsekeskeinen ja hieman neuroottinen tapaus, mutta hän myöntää itse auliisti puutteensa ja osaa kertoa kokemuksistaan hauskasti ja oivaltavasti, jolloin syntyy jotain sympaattista ja liikuttavaa. Rakkaudestakin päästään lopulta jyvälle, kunhan ensin on karistettu kannoilta epäsopivat ehdokkaat. Suomalaista lukijaa hauskuttaa myös newyorkilaisen elämänmenon urbaanius ja uusavuttomuus. Veikkaanpa että joku katajaisen kansamme asukki olisi selviytynyt näppärämmin kylpyammeeseen eksyneen hiiren karkottamisesta kuin Augusten, joka tarvitsee siihen suihkupullollisen Raidia, ammeellisen tulikuumaa vettä, litrakaupalla puhdistusainetta ja tunneittain televisionkatseluaikaa. Positiivisesti poikkeava lukukokemus, joka kolahtaa omaperäisyydellään ja hurtilla huumorillaan!

tiistai 17. elokuuta 2010

Hukkuneet ja pelastuneet

Primo Levi (1919-1987)

Hukkuneet ja pelastuneet. Artemisia Edizioni, 2010


Tätä viime vuonna suomeksi käännettyä Primo Levin esseekirjaa en suosittele niille, jotka haluavat nukkua yönsä hyvin. Tämä kirja saa Levin esikoiskirjan nimen mukaisesti monesti ihmettelemään, Tällainenko on ihminen?

Kaikista esseistä nousee pääosaan järjetön väkivalta yhdistettynä äärimmäisen nöyryyttävään kohteluun. Koska natseissa oli myös paljon ns. tavallisia ihmisiä, tämä kirja sai minut tarkkailemaan ihmisiä ja miettimään, mitkä ovat ne tavallisen ihmisen piirteet ja ominaisuudet, jotka voivat muuttua hirviömäiseksi käytökseksi poikkeuksellisissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa. Tähän kirja ei anna suoraa vastausta, mutta keskitysleirikokemuksiensa perusteella Primo Levi pohti monia ihmisen psyyken kummallisuuksia, kuten itselleen valehtelemista, toisen ihmisen totaalista mitätöimistä, uhrien syyllisyyttä ja eri ihmisten hyvinkin erilaista käyttäytymistä äärimmäisessä ahdingossa.

Ne harvat, jotka selvisivät hengissä kuljetuksista ja itse keskitysleiristä olivat Levin mukaan jollain tavalla poikkeustapauksia. Sieltä eivät selvinneet ihmisistä parhaimmat, vaan häikäilemättömimmät, natsien kanssa veljeilleet, sinnikkäimmät uskovaiset ja erikoisvangit. Primo Levi itse oli erikoisvanki. Kemistin ammattinsa vuoksi hän sai ”siistimpää” sisätyötä kemiantehtaassa ja vähän enemmän ruokaa kuin keskiverto vanki. Sisätöissä olevat säästyivät talven pahimmilta pakkasilta ja kesän paahtavimmalta helteeltä. Tehtaasta löytyi varastettavaa. Levin mukaan jokainen hengissä selvinnyt oli oppinut varastamaan. Varastamisen ja oman edun tavoittelun ohella myös ystävyys edisti elossa pysymistä, koska toinen auttoi toista kiperissä tilanteissa. Ystävällisyys piti myös yllä toivoa, muutoin niin toivottomassa ympäristössä. Toivo ja arkisiin asioihin keskittyminen pitivät mielen vireänä, sillä epätoivo oli tappavaa. Epätoivoon vaipujat eivät jaksaneet yrittää keplotella järkevästi ja esimerkiksi raatoivat itsensä näännyksiin liian kovalla työnteolla. Leirillä piti osata säästellä itseään, käydä kauppaa ja tingattava viisaasti, koska esim. ruokailuvälineet oli ostettava muilta vangeilta ja valuuttana olivat leivänpalat.

Yksi suuri ryhmä eloonjääneistä oli hartaat uskovaiset. Uskovaisiin Primo Levi laski myös poliittiset uskovaiset. Usko antoi voimaa. Keskitysleirillä Jumala koetteli uskovaisten uskon lujuutta ja kommunisteille leiri oli merkki kapitalismin äärimmäisestä mädännäisyydestä. Eräskin hengissä selvinnyt harras juutalainen oli sitä mieltä, että hän pelastui, koska Jumala halusi pelastaa hänet. Hän oli valittu. Ei-uskovainen Levi oli järkyttynyt moisesta ylimielisyydestä, sillä jokaisella pelastuneella oli ollut nimenomaan onnea. Kaasukammioihin valittiin ihmisiä summittaisesti, vailla mitään kunnon logiikkaa, joten kaikki pelastuneet olivat olleet myös sattuman suosimia.

Eniten Primo Levi ihmettelee, ja niin ihmettelen minäkin, miksi kaikki toimet piti tehdä käyttämällä tarpeetonta väkivaltaa, joissa ei ollut mitään muuta päämäärää kuin nöyryyttäminen ja tuskan tuottaminen. Mikä sai vanginvartijat käyttäytymään äärimmäisen väkivaltaisesti? Yleisin selitys on, että heidät aivopestiin (ja he halusivat tulla aivopestyiksi) uskomaan että juutalaiset eivät olleet edes ihmisiä, eivät edes eläinten arvoisia. Näin he pystyivät pesemään syyllisyytensä pois. Mutta minua ei selitys vakuuta, eikä vakuuttanut Leviäkään, parempaa ei ole kuitenkaan paljon tarjoiltu. Keskitysleirimuisteluita ovat julkaisseet monet hengissä selvinneet, mutta vanginvartijat eivät ole julkisesti muistelleet eivätkä selitelleet tekojaan.

Kirjan viimeisessä luvussa Levi muistelee kirjeenvaihtoaan saksalaisten lukijoidensa kanssa. Jotkut saivat hänet varomattomilla, valheellisilla lauseillaan suorastaan raivon valtaan. Joidenkin harvojen kanssa hän kävi pitkäänkin kirjeenvaihtoa. Koko loppuelämänsä Primo Levi yritti ymmärtää saksalaisia siinä onnistumatta. Vankkana Primo Levi – fanina tämä onkin ainoa asia, jota kritisoin hänen ajattelussaan. Saksalaisuus ei ollut keskitysleirien olemassa olon ydin (toteaahan hän itsekin monesti, että esim. NL:n vankileireissä oli ihan samankaltainen meininki), vaan keskitysleirejä synnyttävä pahuus on kaikkien kansojen ihmisten sisällä. Mutta minä en ole koskaan ollutkaan keskitysleirillä, hän oli, siksi en voi arvostella häntä epäloogisesta ihmettelystä.

Keskitysleirikokemus ei jättänyt Leviä koskaan rauhaan. Hän käsitteli keskitysleiriä kaikissa kirjoissaan enemmän tai vähemmän. Hän näki alati keskitysleiripainajaisia. Vuonna 1987 hän todennäköisesti tappoi itsensä hyppäämällä kotitalonsa porraskuiluun. Tämä Italiassa vuonna 1986 ilmestynyt kirja voi osaltaan selittää sen, miksi niin moni pelastuneista liittyi hukkuneiden valtaisaan joukkoon.

Sonja

tiistai 3. elokuuta 2010

Kultahattu


(F. Scott Fitzgerald, alkeperäisteos The Great Gatsby ilmestyi v. 1925) Loisto: Otava, 2004




Kultahattu on romaani pintakiillon murenemisesta, petoksen verkoista ja rakkauden ja vihan välisestä, hyvin häilyväisestä rajasta. Loistavan tunnelmallinen, se on tutkimusmatka sivistyksen alla piilevään kusiaispesään ja

kokonaisen sukupolven viimeisiin, raukeneviin päiviin. Daisy on rakastunut Gatsbyyn, salaperäiseen sosialiittiin ja kartanonomistajaan. Daisyn aviomies Tom tietää asiasta, mutta yrittää olla tietämättään. Yhä kiristyvät välit johtavat lopulta sivullisen kuolemaan ja Gatsbyn itsemurhaan.



Kirjan maailma on täynnä kaikkea amerikkalaisen vaurauden tunnusmerkkejä: autoja, illalliskutsuja, jättimäisiä kartanoita ja puutarhoja. Kirjan emotionaalinen anti sisältyy muutamaan tiettyyn avainkohtaan, jotka ovat visuaalisuudessaan ylittämättömiä. Daisy kuiskaamassa kertojalle syvimpiä salaisuuksiaan heilutellessa itseään keinussa. Jordan ja Daisy makaamassa sohvalla hellepäivänä, Gatsby seisomassa vieressä, kaikki on punaista ja hopeaa. Köyhän miehen vaimon kuolema auto-onnettomuudessa. Öinen merenranta, meren yläpuolella paistava kuu, joka kertoo jazz-aikakauden päättyneen.



Fitzgerald pyrki kirjailijana nimenomaan tallentamaan oman sukupolvensa arvoja ja asenteita, kultaisen 20-luvun riehakkuutta ja vaurautta, ennen suurta pörssiromahdusta. On kuin hän olisi nähnyt kaiken elämänilon ja jatkuvan juhlimisen kierteen taakse kätkeytyvän uhan. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen ihmiset olivat ilmeisesti niin helpottuneita, että huh, tästäkin selvittiin, että eivät viitsineet katsoa, mitä heidän ympärillään tapahtui vaan antautuivat kokonaan elämään nykyhetkessä. 2000-lukulaisena minun on hyvin vaikea eläytyä tuohon maailmaan ja sen ilmapiiriin, siihen helpottuneisuuteen ja sen taakse kätkeytyvään ahdistavaan levottomuuteen. Nykyään tuntuu siltä, että ei voi tuntea muuta kuin levottomuutta.

maanantai 2. elokuuta 2010

Jalattomat, elottomat




Gummerus 2010




Fred Vargasin kirja Jalattomat, elottomat, eksyi käsiini siitä yksinkertaisesta syystä, että olen tutustunut kirjailijan tuotantoon jo aiemmin suomennetuissa kirjoissa. Vargasin kerrontatapansa on jotenkin uudenlaista erilaista ja kirjoista löytyy hilpeyttä, ironiaa ja omalaatuisia henkilöhahmoja. Pariisilaisella poliisiasemalla työskentelee kirjava joukko persoonallisia poliiseja suurimman aikaa sulassa sovussa. Mitä nyt joskus syntyy joskus pientä kinastelua tosiasioihin nojautuvien joukon, sovinnollisten joukon ja pilvien lapioijien kanssa. Kirjan päähenkilö ja poliisiaseman esimies Jean-Baptiste Adamsberg kuuluu ehdottomasti pilvien lapioijien kastiin ja hänen ajatuksenjuoksuaan ja asioiden ratkaisukykyään on joskus vaikea seurata, mutta niin vain rikokset selviävät. Adamsbergin johdolla asemalla häärää myös henkilökunta, jonka omituisuudet yritetään ottaa huomioon ei pelkästään mahdollisuuksien rajoissa vaan niitä kunnioittaen. Siellä työskentelee poliisina Mercadet, jonka pieniä lepotaukoja ja unihetkiä varten asemalta löytyy patja ja tyynyt. Siellä on Froissy, joka nuorena nälkää nähtyään tarvitsee nyt jatkuvasti pieniä välipaloja ja hänen ruokatarpeitaan löytyy siis sieltä ja täältä. Löytyypä asemalta Voisenetin kalatieteelliset julkaisut, Danglardin viinipullot, Noëlin pornolehdet, Kenorkianin eteeriset öljyt, Maurelin korvalappustereot ja Retancourtin savukkeet. Ja asustaa poliisiasemalla murharyhmän tiloissa myös valtavan kokoinen, laiska kollikissa, joka kuluttaa päivänsä retkottamalla kopiokoneen lämpimällä kannella. Ainoastaan kolme kertaa päivässä joku ryhmän jäsenistä kantaa tämän yksitoistakiloisen elikon ruokakupille, jää sen seuraksi ruokailun ajaksi ja kantaa sitten kissan takaisin omalle paikalleen kopiokoneen kannelle. Ompa kissan ruokakupin viereen asetettu tuolikin, jossa kantovuorossa oleva poliisi saattaa jatkaa työtään hermostumatta ja kissaa patistelematta. Tällä asemakissalla oli muuten jossakin aikaisemmassa kirjassa suurempikin rooli, kun sitä käytettiin vähän samaan tapaan kuin vainukoiraa etsimään kissan suosituimmuusasemassa oleva kadonnut poliisi. Kollikissan rakkauden määrää on turha aliarvioida.


Varsinaisen kirjan juonen voit lukea Gummeruksen nettisivuilta. Kirjan tarina alkaa Lontoossa, jossa hautausmaalta löytyy kenkäkasa ja kenkien sisältä pariton määrä eri aikoina poikkileikattuja säärenpätkiä. Sitten siirrytäänkin Pariisiin, jossa selviää, että pariisilaiset poliisit on aivan tarkoituksella johdatettu näkemään kenkäröykkiö. Pariisissa tapahtuu myös murha, jonka uhrina oleva henkilö on silputtu täydellisesti ja palaset ripoteltu ympäriinsä. Lontoon ja Pariisin jutut liittyvät jotenkin yhteen ja vievät Adamsbergin pieneen serbialaiseen kylään.

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Birth of the Chess Queen


HarperCollins, 2004

Tämä kauniisti kuvitettu englanninkielinen kirja löytyy Pelit ja leikit -hyllystä (79.81). Kirjassa kerrotaan eurooppalaisten kuningattarien asemasta ja vallasta eri maissa eri vuosisadoilla. Samalla tutkitaan shakkipeliin ja shakkinappuloihin, varsinkin kuningattareen, kätkeytyvää symboliikkaa. Pelin intialaisessa ja arabialaisessa alkumuodossa ei ollut lainkaan feminiinisiä hahmoja, koska sen ajateltiin kuvastavan armeijoiden kohtaamista taistelukentällä, johon naisilla ei ollut asiaa. Missä ja milloin kuningatar otettiin mukaan shakkilaudalle? Miten ja miksi siitä tuli pelin voimakkain nappula? Tekijä kertoo kiinnostuneensa näistä kysymyksistä nähdessään museossa pienen Neitsyt Mariaa ja Jeesus-lasta esittävän patsaan, jonka väitettiin olevan vanha shakkikuningatar. Tutkijan epäilykset heräsivät, ja hän päätti perehtyä aiheeseen tarkemmin.

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Karkurit


(Aleksis Kivi, v. 1865)

Recallmed, 2009





Karkurit on näytelmä sukuvihasta ja kielletystä rakkaudesta. Tarinan keskiössä on kahden kartanonomistajan välinen verinen vihanpito, joissa osapuolina ovat Viitalan parooni Markus ja Kuuselan parooni Mauno. Mauno on pahasti velkaantunut, vararikon partaalle, joten Markus on ilmoittanut haluavansa ostaa Kuuselan, toivoen näin nujertavansa Maunon lopullisesti. Markuksen ottopoika, Niilo, kuitenkin sopii salaa Maunon kanssa hankkivansa tälle riittävästi rahaa voidakseen maksaa velkansa sillä ehdolla, että saa hänen Elma-tyttärensä vaimokseen. Mauno suostuu. Niilolla on kuitenkin paljon kierompi taka-ajatus mielessään: häiden avulla saada Markus aivan vihoihinsa, koska katsoisi ottopoikansa pettäneen hänet, ja usuttaa hänet Maunon kimppuun siinä toivossa, että kahakka tekisi selvän molemmista, jolloin Niilolle jäisi sekä Viitala että Kuusela. Niilosta on nimittäin tehty Markuksen perillinen, sillä Markus on julistanut biologisen poikansa, Tykon, perinnöttömäksi. Tämä siksi, että Tyko oli aikoinaan ollut salakihloissa Elman kanssa. Tyko palaa kuitenkin kotiin Uraalilta, sotakarkurina, juuri kun avioliittosopimus allekirjoitetaan. Vanha lempi elää kuitenkin edelleen, joten Elma päättää myrkyttää itsensä, ettei pettäisi Tykoa. Hänen kasvatesisarensa Hanna saa kuitenkin tiedon asiasta ja kertoo siitä Tykolle. Nuoret toimittavat Elmalle unilääkettä sisältävän pullon, joka saa hänet näyttämään kuolleelta vaikka onkin vain sikeässä unessa. Tyko ja Niilo kohtaavat Elman kuolleelta näyttävän ruumiin äärellä ja kuolevat keskinäisessä kaksintaistelussaan. Elma herää pian ja hänkin kuolee, oikeaan myrkkyyn vai sydämensä murtumiseen, sitä ei tehdä selväksi. Paroonien riita saa loppunsa, kalliilla hinnalla.



Karkurit on suuressa määrin velkaa William Shakespearen Romeo ja Julia-näytelmälle. Jos lukee molemmat peräkkäin, huomaa miten varsinkin juonikuvioissa on suuria yhtäläisyyksiä. Molemmissa on aiheina kahden perheen välinen sukuviha ja näiden jälkikasvun kielletty rakkaus. Kivi on lainannut näytelmäänsä jopa muutaman tietyn yksityiskohdan, kuten myrkkypullon vaihtaminen unilääkkeeksi ja kilpakosijoiden välinen kaksintaistelu tytön haudalla. Kiven tuotanto on monessa mielessä suomalainen vastine Shaksepearen tuotannosta. Molemmilla on samat heikkoudet ja vahvuudet, Molempien tarinat ovat ennestään tuttuja ja perinteisesti kerrottuja, mutta kieli ja henkilöpsykologia ovat jotain tuoretta ja luovaa. Kiven tunneskaala on myös hyvin suomalainen: täynnä haikeutta, anovuutta, hartautta ja haavoittuvuutta. Skaala on kokonaisuudessaan hyvin laaja, voimakas ja raju.



Näytelmässä on tyypillinen suomalainen miljöö: ennustajaeukko lukee tulevaisuutta nuorille tytöille, vanhempi paimen kurittaa nuorempaa kepillä, nuoret sotilaat täynnä unelmia ja elämän riemua, metsämaiseman haikeus. Kivellä on hyvin rikas sisäinen maailma, jonka hän suodattaa korpimaisemien avaruuden ja vapauden tunteen kautta. Näytelmä on täynnä rehellisiä tunteita, aivan kuin kirjailija itsekin kokisi ne. Karkurit on suurta draamaa pienoiskoossa. Maanpäällisten tapahtumien kautta käsitellään kosmisia teemoja. Hannan laulu Elman haudalla neljännessä näytöksessä on yksi Kiven kauneimmista runoista. Epätodellisessa arkipäiväisyydessään se on kuin kuvitus.


perjantai 16. heinäkuuta 2010

Vanhin, nuorin vai katraan keskeltä


Kirjapaja 2009

Vanhin, nuorin vai katraan keskeltä on kirja kaikille, jotka ovat kasvaneet sisarusparvessa tai ilman sitä, ja miettineet, miksi pikkusiskot käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät tai miksi vanhemmat suhtautuvat isoveljeen vakavammin kuin pienempiin sisaruksiin.

Ruotsalainen kasvatustieteilijä Elisabeth Schönbeck on erikoistunut tutkimaan sisaruutta. Hän on tutkinut tosi-tv-ohjelman osallistujia, hallituksen jäseniä, presidenttejä ja monia muita ammattiryhmiä ja nähnyt tiettyjen käyttäytymismallien toistuvan samanlaisina uudestaan ja uudestaan. Hänen mukaansa paikka sisarusparvessa, sukupuolen lisäksi, vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen.

Schönbeckillä on paljon herkullisia esimerkkejä tilanteista, joissa hän pystyy päättelemään tuntemattoman ihmisen sisarussuhteet. Niitä lukiessa voi vain nyökytellä: tuon minäkin olen huomannut. Vastuuntuntoisista esikoisista tulee usein johtajia ja organisaattoreita, huolettomista kuopuksista taas seikkailijoita ja maailmanmatkaajia. Joustavat ja sosiaaliset keskimmäiset lapset puolestaan monesti etsivät paikkaansa elämässä pitkäänkin. Martin Luther King ja Ingmar Bergman olivat keskimmäisiä lapsia. Kuopuksia ovat esimerkiksi Bill Gates, prinsessa Madeleine ja Charles Darwin (toiseksi nuorin kuudesta sisaruksesta). Esikoisia ovat Hillary Clinton, Carl Bildt ja Carl von Linné.

Kirjassa on ohjeita lastenkasvatukseen ja työntekijöiden rekrytointiin, mutta parhaan annin siitä saanee lukemalla tarkkaan luvun omasta paikastaan sisarusparvessa. Sen jälkeen voi vilkaista, mitä sanotaan muista sisaruuspaikoista, valekaksosuudesta tai ainoan lapsen asemasta. Lukemisen jälkeen kenties ymmärtää paremmin, miksi itse tai joku muu on tehnyt parisuhteessa tai työelämässä sellaisia päätöksiä kuin on tehnyt.

Kirjan luki isosisko, jolla on neljä pikkusiskoa ja joka on naimisissa keskimmäisen lapsen kanssa.

Tarkista kirjan saatavuustiedot HelMetistä

torstai 15. heinäkuuta 2010

Salainen puhe

Tom Rob Smith: Salainen puhe
Tammi 2010

Tänä vuonna suomeksi ilmestynyt Tom Rob Smithin kirjoittama Salainen puhe oli luettava heti edellisen kirjan, Lapsi 44, jälkeen.

Lapsi 44 kertoi Stalinin ajan Neuvostoliitosta ja Salainen puhe jatkaa kertomusta sijoittuen Stalinin kuoleman jälkeiseen aikaan vuoteen 1956. Päähenkilönä on edelleen sama Lev Demidov, joka johtaa nyt omaa henkirikosten osastoa. Osasto saa toimia vain sillä edellytyksellä, että se toimii täysin salassa.

Henkirikososaston perustaminen on Demidovin ansiota ja uutta osastossa on se, että osasto etsii henkirikoksia tutkiessaan todisteita. Rikoksia ei enää haudata poliittisen totuuden sanelemiin selityksiin. Samaa edelliseen kirjaan on kuitenkin se, että kaikki tehdyt rikokset yritetään edelleen suodattaa pois kansan tietoisuudesta. Vallitsevana Neuvostoliitossa on vielä käsitys, että rikollisuutta ei ole. Uuden osaston erikoisuutta kuvataankin kirjan tekstissä hyvin: " Osastolle myönnetty vapaus oli hyvin erikoista laatua, ja Lev, joka oli tehnyt kaikkensa päästäkseen eroon salaisesta poliisista, huomasi päätyneensä toisen - tosin aivan erilaisen - salaisen poliisin johtoon."
Pidin tästä kirjasta jopa enemmän kuin ensimmäisestä. Uutena aihepiirinä, joka minua alkoi kiinnostaa, nousi esiin Unkarin kansannousu ja ylipäätään ns. rautaesiripun itäiselle puolelle jääneiden maiden ja kansojen historia. Kirjan tekstiä lukiessa aistii saman ahdistuksen ja pelon ilmapiirin, jossa tavalliset kansalaiset, tai ehkä on vielä parempi sanoa, että kaikki neuvostoliiton kansalaiset elivät, kuin ensimmäisessäkin kirjassa. Yhä paremmin esille nousee myös kuvaus ihmisistä, jotka eivät ole pelkästään hyviä tai pahoja.

Kirjaa lukiessa mietin todella monta kertaa, miten minuun olisi vaikuttanut kirjassa kuvatun jatkuvan pelon ilmapiirissä eläminen. Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että tuskin minullakaan olisi ollut kylliksi rohkeutta ryhtyä puolustamaan yksilön oikeuksia yhteiskunnan/politiikan sanelemaa totuutta vastaan. Entä perheen, läheisten, ystävien puolustaminen? Entä minulle tuntemattomien ihmisten puolustaminen? Olisinko vetänyt hartiat kyyryyn, katsonut maahan ja yrittänyt vain tekeytyä mahdollisimman huomaamattomaksi? Siinäpä meikeläisen pikkuaivoille paljon "olisinko" -pohdintaa.

Lisätietoa Tom Rob Smithin kirjasta Salainen puhe:

Kirjavinkit -sivujen kirjaesittely

Kirja-esittely SavonSanomissa

Lisätietoa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri Nikita Hruštšovin puheesta:

Wikipedian sivu

Yle/Ajantasa


keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Mallenin suku


Catherine Cookson: Mallenin suku
Gummerus 2010
Mallenin suku on kertoo äkisti köyhtyneen mahtimiehen, Thomas Mallenin, suuresta elämänmuutoksesta 1880-luvun englantilaisessa maalaispitäjässä. Velkojat ovat kimpussa ja kartano on pakko myydä ja työntekijät saavat lopputilin. Kaikki muut paitsi uskollinen kotiopettatar neiti Brigmore ja palvelustyttö Mary. Thomas Mallen tarvitsee naisia, sillä hänen on huolehdittava nuoret sisarentyttärensä Barbara ja Constance avioliiton satamaan.
Mallenin poika Dick on tietysti renttu eikä hänellä ole asiaa jäädä asumaan perheen kanssa.
Isä Mallen on kovaluonteinen eikä hän ole tottunut vastaväitteisiin. Hänen tummissa hiuksissaan on erikoinen valkoinen raita. Samanlainen raita on monilla piirikunnan vekaroilla, sillä hän on kylvänyt siementään ahkerasti eri puolille piirikuntaa.
Yksi näistä valkoraitaisista on kiihkeä ja sisukas Donald, joka saa eräänä päivänä tietää todellisen isänsä, kun kaverit haukkuvat häntä äpäräksi. Donald on vain yhdeksän vuotias, mutta hän päättää jo tuolloin tulla osaksi Mallenin sukua.
Kirjan pääosio on Barbaran ja Constancen naimisiin pääsy. Jos asiat olisivat pysyneet ennallaan, mitään ongelmaa ei olisi, mutta köyhien tyttärien naittaminen on haasteellista. Barbara ihastuu Donaldiin, vaikka tämä on tavallinen tilallinen, tosin hyvin yritteliäs. Barbara joutuu epätoivoon, kun Donald haluaakin Constancen. Hänet eikä ketään muuta.
Constancen sydän puolestaan sykkii Donaldin sairaalloiselle velipuolelle, mutta hänen on pakko mennä naimisiin Donaldin kanssa.
Hääyöstä lähtien kaikki menee pieleen. Tästä alkaa myös kirjan paras osa. Cookson kuvaa taitavasti avioliiton helvettiä ja henkistä väkivaltaa, jota viha ja katkeruus ruokkivat.
Mallenin suvun trilogiaan kuuluvat Mallenin suvun (the Mallen Streak 1973) lisäksi Mallenin tyttö (the Mallen girl 1973) ja Mallenien paluu (1974). Ensimmäinen osa oli niin luettava, että epäilemättä luen muutkin osat. En tunne Cooksonia tarkemmin, mutta Mallenin suvusta pidin, koska tyyli ei ollut liian imelää.

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Lapsi 44

Tom Rob Smith: Lapsi 44
Tammi 2009


Tätä kirjaa, Lapsi 44, pyörittelin koko viime talven käsissäni ja ajattelin, että tämä pitää lukea. Kirjan kansi ei iskenyt minuun, eikä alussa takakannen esittelytekstikään, paitsi sitten yhden kerran. Tiedä sitten, mistä se kiinnostus yht'äkkiä heräsi, mutta siitä lähtien aina kirjan nähdessäni harkitsin onko minulla nyt aikaa lukea. Ja sitten tuli kesä ja loma ja ensimmäinen lomakirjani oli tämä. Ja hyvällä kirjalla aloitinkin.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Neuvostoliittoon ja Stalinin aikoihin. Kirjan tarina alkaa siitä, kun nainen eräänä pakkastalven ankeana päivänä toteaa nälissään, ettei jaksa enää pitää huolta itsestään eikä piilossa pitämästään kissasta. Hän päättää vapauttaa kissan, että sillä olisi edes pieni mahdollisuus selvitä hengissä, vaikka vapautuksen varjopuolena onkin pelko, että joku naapuri pyydystää sen heti ateriakseen. Ja niinhän siinä käy, laiha kissanreppana pääsee hengestään, mutta jonkinlaiseksi saaliiksi joutuu myös kissan metsästäjä. Poloisen metsästäjän kohtalo ei selviä heti, mutta siihen saadaan selvyys tarinan jatkuessa.

Kirjan alkutarina on vain pieni juonne varsinaiseen kirjan sisältöön verrattuna. Sivuilla taituroi työssään ja yksityiselämässään Lev Demidov, joka on sotasankari ja töissä valtion turvallisuuspalvelussa. Hän törmää työssään sarjamurhaajaan ja kadonneisiin ja murhattuihin lapsiin. Demidovin työ on vaikeaa, sillä Stalinin Neuvostoliitossa ei ole rikollisuutta. Miten tutkia sellaista mitä ei ole? Seuratessaan johtolankoja itse Demidovistakin tulee epätoivottu henkilö.

Yleisenä mielikuvana tekstistä jäi mieleeni pelko ja ahdistus, jota kirjan henkilöt tunsivat yrittäessään elää hyvinä neuvostokansalaisina ja se, kuinka sattumanvaraista oli syytetyksi joutuminen. Jos ei joutunut syytetyksi jostakin selkeästä rikoksesta niin sitten oli vielä rikoslain 140 artikla, jossa määriteltiin poliittiseksi vangiksi henkilö, jonka toiminta tähtäsi Neuvostovallan kaatamiseen, horjuttamiseen tai heikentämiseen. Epäselvästi muotoiltu lause, jonka perusteella voitiin syyttää ketä tahansa puolueen tärkeistä virkamiehistä muusikkoihin, siis ... ketä tahansa. Kukaan ei voinut olla varma, ettei ollut koskaan syyllistynyt neuvostovastaiseen kiihotukseen, vastavallankumoukselliseen toimintaa tai vakoiluun, kun kukaan, päähenkilö mukaanlukien, ei voinut oikein olla varma, mitä sillä oikeastaan tarkoitettiin.
Kirjassa miellytti myös se, että kirjan hyvät henkilöt eivät olleet täysin hyviä eivätkä pahat pahoja. Varsinkin tähän teemaan pääsee käsiksi jo päähenkilön, Lev Demidovin tarinan kautta.

Kirjailija Tom Rob Smith on englantilainen ja on sijoittanut molemmat suomeksi julkaistut teoksensa Neuvostoliittoon. En tiedä, kuinka historiallisesti todenpäräinen hänen ajankuvauksensa Neuvostoliitosta, Stalinin ajasta ja pelosta on, mutta Lapsi 44 herätti minussa mielenkiinnon ottaa siitä selvää. Nyt vain pitäisi löytää hyvä tietokirja, elämäkerta tai muistelma täydentämään jännityskirjan myötä havaitsemaani aukkoa sivistyksessäni. Voisiko joku suositella jotakin suomenkielistä tällaista?

Tarkista kirjan saatavuus HelMet-kirjastoista http://www.helmet.fi/record=b1899305~S9*fin

Kustannusyhtiö Tammen sivu http://www.tammi.fi/kirjat/ISBN/9789513144791/

Kirjavinkit -sivujen kirjaesittely http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/lapsi-44/

Kirja-arvostelu SavonSanomissa http://www.savonsanomat.fi/viihde/kirjat/tom-rob-smith-lapsi-44/462355

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Aavikonkukan terälehti


Sir Walter Scott: Ivanhoe (1819)


Kirjan tapahtumat sijoittuvat Englantiin, sateisen ja harmaan taivaan alle; kostea tuuli puree poskia; tapahtumat näytellään vehmaiden puiden alla, linnoissa ja turnajaiskentillä; ritarien aseet kalahtavat sinkoillen kipinöitä; ollaan toden ja tarun rajamailla.



Ivanhoe on Romantiikan kirjallisuuden kuuluisimpia edustajia, ja se saavutti jo ilmestyessään suuren suosion. Se sijoittuu kirjamaailmaan, metaforien ja vertauskuvien gallerioihin, päästä keksittyihin tosielämän tilanteisiin ja loppuun asti hiottuihin teksteihin. Ritareita vilisevä keskiaika, johon romaani sijoittuu, on sekä hirvittävän realistinen että epätodenmukaisen unenomainen. Sellainen maailma, jossa leijonat makaavat ruusupedeillä. Elävää runoutta. Tapahtumat on koottu juuri oikeanlaista järjestystä noudattaen, ne ovat ahdettu täyteen juuri sopivasti toimintaa ja suvantohetkiä, kuitenkin pitäenlukijan koko ajan virkeänä. Keskusteludraamaa seuraa taistelukohtaus, turnajaisia kidnappaus, sen jälkeen kaksi mahtihenkilöä esittelevät toisensa toisilleen; linnan piiritys ja neidon ryöstö.


Brian de Bois-Guilbert on kunniastaan tarkka temppeliritari, joka on niittänyt mainetta Pyhän Maan ristiretkellä. Hän rakastuu Rebeccaan, yorkilaisen juutalaiskauppiaan, Isaacin, tyttäreen, mutta ei voi kosia tätä luokkaerosyistä. Kun Isaac ja Rebecca ovat matkaamassa metsän halki he joutuvat rosvojoukon yllättämiksi, jotka kuljettavat heidät metsän keskellä sijaitsevaan linnaan. Yksi rosvoista on de Bois-Guilbert. Hän pyytää Rebeccaa lähtemään mukaansa, mutta tämä kieltäytyy sillä hän ei katso voivansa lähteä sellaisen miehen matkaan, joka on ryöstänyt hänet niin raa'asti. Kun linnaa piiritetään Locksleyn jaarlin ja Rikhard Leijonamiehen toimesta, de Bois-Guilbertille ei jää muuta mahdollisuutta kuin yksinkertaisesti kaapata Rebecca mukaansa ja luovuttaa tämä viranomaisille noituudesta syytettynä, toivoen että tämä lepyttäisi hänet. Sana kuitenkin lähetetään Wilfred Ivanhoelle, niinikään ristiretkellä mainetta niittäneelle ritarille ja Rebeccan hyvälle ystävälle, joka lähtee pelastusretkelle vakavasta turnajaishaavastaan huolimatta.

Lopun turnajaiskohtaus Ivanhoen ja de Bois-Guilbertin välillä, jossa molemmat kaatuvat hevosineen, ei ole hätkähdyttävä pelkästään visuaalisen näyttävyytensä vuoksi. Se sisältää myös tärkeän yleisinhimillisen sanoman. Tärkeintä ei ole se, että voittaa, tärkeintä on se, että edes yrittää.

Tiukassa otteessa


Harlan Coben: Tiukassa otteessa, Wsoy, 2010

Mike ja Tia Bayenin teini-ikäisen pojan, Adamin, ystävä tekee itsemurhan. Pikkuhiljaa pojan käytös muuttuu yhä sulkeentuneemmaksi ja vanhemmat huolestuvat siinä määrin, että päättävät vakoilla poikaansa asentamalla tietokoneeseen vakoiluohjelman. Aluksi ei paljastu mitään erityistä, mutta sitten äiti Tia lukee yhden oudon viestin ja siitä se kirjan toiminta sitten alkaakin ... vai alkaako? Niin, kyllähän tarinaan liittyy myös raa'asti murhattu tuntematon nainen ja toinen nainen, joka vain katoaa.

Pidin paljon tästä kirjasta. Luin sen lähes yhdeltä istumalta. Kirja ei edennyt mitenkään toimintaryöpsähdyksinä eteenpäin, paitsi tarinan lopussa. Se vain eteni omaa vauhtiaan, mutta piti minut silti tiukassa otteessaan. Tosi pitkälle ennätin tarinassa, ennen kuin selvisi, miten kertomuksen eri henkilöt liittyvät toisiinsa.

Kirja kertoo vanhemmista, jotka miettivät, kuinka pitkälle on sallittua mennä suojallakseen omia lapsiaan. Kirja kertoo myös siitä, kuinka pitkälle vanhemmat ovat valmiit menemään puolustaessaan perhettään. Kirja kertoo vanhemmista, jotka vakoilevat lapsiaan ja lapsista, jotka vakoilevat vanhempiaan. Ja kirja kertoo siitä, millaisessa maailmassa nykyajan lapset elävät ja millaisessa maailmassa nykyajan vanhemmat yrittävät jälkikasvuaan kasvattaa.

Kirjan välittämä näkemys nykyelämästä tuntuu mielestäni hiukan amerikkalaiselta, enkä osaa sijoittaa sitä suomalaiseen elämäntapaan. Kyse on kuitenkin kirjasta, jonka on kirjoittanut amerikkalainen kirjailija, joten suomalaisuutta tuskin kannattaa etsiäkään. Ja etupäässähän minä luen viihtyäkseni. Ja, jos kirja saa minut hiukan ajattelemaankin, se on vain plussaa.

Ja koko ajan unohdan mainita, että on tässä kirjassa toki murha tai pari tai ehkä jopa sarjamurhaaja...

http://www.helmet.fi/record=b1947700~S9*fin

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Cu puţin timp înaintea coborîrii extratereştrilor printre noi

"Romanul are drept temă centrală ironia: faţă de romanul clasic, faţă de temele lui majore, faţă de literatură, în general. Protagonistul, un tînăr mereu în căutarea nefericirii, pentru a găsi motivaţia autocompătimirii, este prins în diverse situaţii ce pendulează între comic şi tragic, trecînd prin grotesc, iar personajele care-l secondează ascund poveşti asemenea. Rezultatul e o carte ce se citeste dintr-o suflare – o proză despre voluptatea ratării şi despre comedia suferinţei."(Daniel Cristea-Enache)



Puteti afla mai mult despre acest roman si operele lui Lucian Dan Teodorovici aici:http://www.teodorovici.ro/carti/carte2/

Lucian Dan Teodorovici: Cu puţin timp înaintea coborîrii extratereştrilor printre noi, Polirom 2005

Colecţia cărţilor românesti din biblioteca Sello poate fi găsită aici:
http://www.helmet.fi/search~S4*fin/?searchtype=e&searcharg=6.84&searchscope=4&sortdropdown=r&SORT=D&extended=0&SUBMIT=HAE&searchlimits=&searchorigarg=e6.84

Pienoismaailmanloppu jossain Brixtonin lähellä


John Wyndham: Käenpojat (The Midwich Cuckoos, v.1957)


Pieni englantilaiskylä joutuu toimimaan näyttämönä historialliselle hetkelle. Ensin kaikki sammuu Midwichissä, lamput, puhelimet, katuvalot, ihmiset. Kaikkien palatessa tajuihinsa osa kylän naisista huomaa olevansa raskaana. He synnyttävät lapsia, joilla on kullanhohtoiset silmät, hopeaan vivahtava iho ja yliluonnoliset kyvyt, joiden ansiosta koko kylä on pian polvillaan. Nämä lapset vanhenevat fyysisesti ja psyykkisesti nopeammin kuin normaalit lapset, he osaavat kaksivuotiaina yhtä paljon sanoja kuin tavalliset nelivuotiaat ja ovat yhdeksänvuotiaina fyysisesti neljätoistavuotiaiden kaltaisia. He saavat kyläläiset tappelemaan keskenään pelkällä tahdonvoimallaan ja estävät heitä lahtemästä kylästä seisauttamalla heidät paikalleen. On selvää, että nyt on kyse olemassaolon taistelusta: joko me tai he. Wyndham herättää tapahtumat eloon kuten vain hyvä kirjailija kykenee. Pelkillä sanoilla hän luo maailman, joka on täynnä mielikuvituksellisuuksia mutta jota voi ikään kuin koskettaa, haistaa, maistaa, nähdä ja kuulla. Muukalaislapset kultaisine silmineen ovat yhtä uskottavia kuin englantilainen kylä pubeineen ja kaksikerroksisine busseineen.



Englantilaismiljöö on uskottava ja kaikille tuttu, avaruusolioiden paneminen sen keskelle antaa sille jotain ylimääräistä: särmää. Kylmä todellisuus puhaltaa päähenkilöitä vastaan: he ovat voimattomia, tapahtumat etenevät vaudilla, jota he eivät voi pysäyttää, he ovat saapuneet ymmärtämyksensä rajalle. Jälleen kerran loistava 1900-luvun sielunmaailman kuvaus: ulkopuolinen, käsittämätön ja ylivoimainen uhka ja sen keskellä pieni ihminen, joka yrittää selviytyä sen kynsistä. Siinä mielessä Wyndham kuuluu kirjailijana samaan kastiin kuin Kafka ja Orwell. Scifiromaanit ovat hyviä etäännyttäjiä, hyvä keino tarkastella asioita objektiivisesti. Mielikuvitus-tai satuelementit auttavat asiaa, sillä kun tutun asian viereen panee jotain vierasta, tutun asia todellinen olemus; se mikä se on itsessään, korostuu. Sillä tavalla näemme jonkin asian sellaisena, kuin se on, eikä sellaisena, millaisena sen tuttuus saa sen näyttämään silmissämme.

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Mosolyogni tessék!

"Mosolyogni tessék! Persze nem szüntelenül, nem reggeltől estig, de bujkáljon bennünk a mosoly - minden eshetőségre készen -, hogy bármikor felragyoghasson. Mert a mosoly, meggyőződésem szerint, mindig egy kis fényt hoz az életünkbe, meg a máséba is. Kicsike fényt, de sok kicsi, mint tudjuk, sokra megy. Ennek a kötetnek az írásai nem egytől egyig kacagtatóak. Aminthogy az élet sem az. De egy nagy felismerésre vezettek, amikor sorba rendeztem őket újabb és régebbi írásaimból. Amennyire igaz az a mondás, hogy derűre ború, legalább annyira igaz, hogy borúra meg derű. Csak arra kell vigyáznunk, hogy a végére is maradjon egy kis derű." - Janikovszky Éva-

Móra könyvkiadó, Budapest.2005


perjantai 2. heinäkuuta 2010

Desde aquí hasta tu ventana

Una novela fascinante sobre las complejidades de la vida adulta, en la que el personaje principal tiene que despertar de sus sueños sobre la realidad, y tiene que enfrentarse a diversos desafíos en su camino tratando de encontrar el verdadero amor. Durante su búsqueda va a tener que buscarsu lugar en la sociedad. ¿Va a conseguir suficiente ayuda de su familia y sus amigos? ¿Será capaz de luchar por su amor? ¿O será más facil para él seguir soñando sobre en lo que el quiere en vez de convertir sus sueños en realidad?

Desde aquí hasta tu ventana de Javier Jerce, Madrid: Odisea editorial, 2007

http://www.grupoodisea.net/editorial/nueva/index.htm

maanantai 28. kesäkuuta 2010

Modelos de mujer

En sus siete historias cortas de la escritora Almudena Grandes nos presentan siete preguntas sobre las interpretaciones cambiantes de la tan debatida "feminidad".
Mujeres de diferentes edades se enfrentan a situaciones complicadas durante diferentes etapas de su vida. ¿Serán estas mujeres capaces de vencer sus dificultades? ¿De dónde viene la fuerza de voluntad de estos personajes femeninos con quienes nos encontramos? Podría haber soluciones femeninas a sus problemas? Este verano puedes descubrir las respuestas a todas estas preguntas y mas...


Grandes, Almudena: Modelos de mujer, Tusquets Editores, Barcelona, 2009


perjantai 25. kesäkuuta 2010

Dachaun varjossa


Jan Otcenasek: Romeo, Julia ja Pimeys (Romeo, Julie a tma, v. 1959)




Olemme Tsekkoslovakiassa, toisen maailmansodan ja Saksan miehityksen aikana. Nuorukainen Pavel on menossa elokuviin, kun hän näkee ikäisensä tytön istumassa puiston penkillä. Hän alkaa jutella tytölle niitä näitä ja huomaa äkkiä tytön käsivarrella Daavidin tähteä kantavan olkanauhan: juutalainen. He jatkavat jutteluaan, ja loppukaneetti on se, etteivät he pidä toisistaan yhtään. Esther (se on tytön nimi) yrittää päästä vanhempiensa kotikaupunkiin löytääkseen heidät, mutta on juuttunut Krakovaan ja yrittää löytää piilopaikan, missä voisi olla turvassa SS-joukoilta. Siinä mielessä ei ole onnistanut. Pavel ja Esther juttelevat vielä jonkin aikaa, ja lopulta Pavel saa tarpeekseen. Jatkaessaan matkaansa hän tuskittelee päässään, miten harmillinen tyttö oli.



Pian selvitellessään tunteitaan hän saa totuuden selville: hän on rakastunut Estheriin. Ajatus on selvä: hän ei menekään elokuviin vaan kääntyy takaisinpäin. Hän tarttuu tyttöä kädestä ja vie hänet isänsä räätälinverstaaseen, missä pitää tätä piillotettuna.



Rakastavaiset ovat vertauskuva asioista jotka saavat meidät tikittämään: eksyneitä, onnellisia, tyytyvät unelmoimaan unelmoimisesta. Tämän naiivimmaksi ei voi enää mennä. He keskustelevat kaikesta mahdollisesta: elämästä, juutalaisista, elokuvista, seksistä. He epäröivät kuitenkin rakastella, pelosta, että lumous särkyisi. He kaksi ovat toisilleen pakotie, keino päästä pois. Ihan tavallisia nuoria kumpikin. Lukija ei voi olla olematta onnellinen heidän puolestaan.



Kirjan näkemys ihmisen sisimmästä on näkemys nuoren sisimmästä. Hiomaton, ei mitään lukkoon lyötyä ydintä, kypsymätön. Usein maailma näkyy vain räätälinverstaan ikkunasta käsin mutta välillä voi juosta kerrostalon käytävillä. En ole varma, kuinka monta meistä tämä koskettaa, samalla lailla kuin Dachau ja Auschwitz eivät kosketa aivan kaikkia, mutta jokainen tuntee itsensä kaihoisaksi ja itkunsekaiseksi, kun seuraa nuoruutta sivusta.

maanantai 21. kesäkuuta 2010

"Aphrodite"

A memoir of the Senses



One day when I was overwhelmed with the nostalgia of the days long lost, I found “Aphrodite”.
The stories of this book, which are journeys into the realm of senses, are written with a strong appetite for life, and even if you Dear Reader are not so into cooking you will feel a strong curiosity to try out some of the erotic recipes. The short stories might bring smile on your face, might urge you to share them with others, might awaken unknown yearnings in your soul, and the atmosphere of some might accompany you through times of solitude.


"Aphrodite" by Isabel Allende.London, HarperCollinsPublishers/Flamingo, 1998


You can find out more about this book, the author and her work here:
http://www.isabelallende.com/

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Matkakertomus historiasta




Jonathan Swift: Gulliverin matkat (Gulliver's Travels, nimi kuului kokonaisuudessaan: Travels into several Remote Nations of the World. In Four Parts. By Lemuel Gulliver, First a Surgeon, and then a Captain of several Ships. 1726)






Ne jotka ovat lukeneet tämän kirjan kokivat varmaan samoin kuin minä, että positiivisinta siinä oli sen inspiroiva vaikutus. Se kiihottaa mielikuvitusta, ja vielä mukavampaa, innostaa lukijoita lukemiseen yleensä. Otetaan esimerkiksi vaikkapa Brobdingnac-Brobdingrac-sanaleikki Gulliverin kirjeessä (mukamas) julkaisija Sympsonille heti kirjan alussa, jossa hän pyytää korjausta painettuun teokseen sattuneen virheen johdosta. Vaikkakin vain kaikkein yksinkertaisimmalla tasolla, kirja luo hupaisan ja älykkään ajatusleikin teoksen mahdollisesta totuudenmukaisuudesta.

Gulliverin matkat on siis päältäpäin mielikuvituksekas matkakertomusten parodia, jolla on hyvin englantilainen minäkertoja. Pintaa raaputtaessaan huomaa kirjan kuitenkin olevan terävä ja ihmisvihaa tihkuva satiiri politiikasta, yhteiskunnasta, tieteestä ja ties mistä. Lilliputit ovat pienenpieni, suunnilleen hiirten kokoinen kansa, joka käy sotaa toisen samankokoisen kansan kanssa siitä, pitääkö kananmuna rikkoa tylpästä vai suiposta päästä (vertauskuva oikeiden tylppäpäiden ja suippopäiden, eli katolisten ja protestanttien, ristiriidoista, katso kirjan takana oleva Selitykset, nro 40). Brobdingnacilaiset ovat jättiläisten kansa, joiden hovilemmikkinä ollessaan Gulliver näkee vastenmielisimmän näkynsä ikinä hovinaisten riisutuessa hänen edessään (kohtaus on täynnä Swiftin omaa inhoa ja kauhua ihmisten fyysisiä ominaisuuksia kohtaan). Laputalaiset ovat lentävällä saarella asuva tiedemiesten kansa, joilla on henkilökohtainen palvelija estämässä heitä törmäämästä puihin tai putoamasta kuiluun sillä he ovat niin ajatuksissaan, etteivät kiinnitä huomiota ympäristöönsä. Houyhnhnmit ovat älykkäitä ja puhuvia hevosia jotka ovat jalompia, sivistyneempiä ja suuremman mielenrauhan saavuttaneempia kuin ihmiset voisivat ikinä olla. Heillä on orjinaan jonkinlainen apinaihmisten rotu, yahoo nimeltään, joiden rumaan ulkonäköön ja primitiiviseen elintapaan Gulliver surullisesti samaistaa itsensä. Palattuaan kotiin hän on vieraantunut omasta lajistaan täydellisesti.

Gulliverin ylpeys omasta lajistaan vähenee sitä mukaan, mitä enemmän hän näkee vieraita maita ja kansoja. Lilliputissa ja Brobdingnacissa hän kykenee vielä tuntemaan ylemmyydentunnetta, Laputassa hän kohtaa jo enemmän vertaisiaan, mutta houyhnhnmien maassa hän kohtaa ylivoimaisesti vertaisensa. Kirjan lopussa hän kertoo, ettei suostu keskustelemaan enää kenenkään muun kuin omien hevostensa kanssa, joiden hän vakuuttaa olevan henkevämpää seuraa kuin oma lajinsa, vaikka ovatkin rappiolla verrattuna puhuviin serkkuihinsa.

Kirja on varmasti ansainnut klassikkoasemansa, mutta pidinkö siitä, siitä en ole varma. Joiltain osin kirja ei aukene nykylukijalle. Kirjan satumaailmat on mallinnettu 1700-luvun maailman mukaan, ja on täynnä puhetta erilaisista poliittisista ilmiöistä, joista asiaan perehtymätön jää ulkopuolelle. Myöskin Swiftin kammo ihmiskehoa kohtaan tuntuu oudon karkealta. Toisaalta kirja sivuaa aiheita, jotka tuntuvat ajankohtaisilta vielä tänäkin päivänä, kuten uskontokuntien typeryys ja tiedemiesten haihattelevuus. Swiftin satiiri ei kohdistu pelkästään oman aikansa ilmiöihin vaan ihmisiin yleensä. Gulliverin matkat tuo esiin pointteja, jotka ovat tärkeitä eilen, tänään ja huomenna.

torstai 17. kesäkuuta 2010

Ei liikahda lehtikään


Annika Sjögren: Ei liikahda lehtikään. Like. 2009

Takakansi lupailee että "tämä on tiheätunnelmainen jännitysromaani joka viiltää kirurgintarkasti auki koulumaailman, arvoituksellisen äidinrakakuden ja pikkukaupungin mätäpaiset."

Tuo onkin täydellinen kuvaus tästä kirjasta, jonka keskiössä on vain 12-vuotias Sandra.

Lukeminen oli vaikeaa. En tahtonut löytää sitä henkilöä, jonka tarinaa haluaisin seurata. jotenkin jäi suhmurainen olo ja tämän lukemisen jälkeen ei tullut sellaista kirjan päättymisen tuomaa vapautunutta tunnelmaa. Huomasin, että olen yrittänyt lukea tätä kirjaa pariin otteeseen jo aikaisemmin.
Kansikuva siis houkuttelee minua, tarina kiinnostaa, mutta jotain tarinan kerronnassa mättää....

Kukahan osaisi sanoa minulle missä menin lukijana vikaan?

http://www.helmet.fi/record=b1909861~S9*fin

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Uusi Aamu?


Danielle Steel. Uusi Aamu. WSOY 2010

Oli pakko lukea bestseller-hyllystä pilkottava uusin Steel. Se osui sopivasti mukaan myrskyviikonlopuksi ja en ollut moneen herran aikaan lukenut tätä genreä.

Kirja oli aivan ihana. Juuri sitä mitä se lupailikin. Täydellinen aivopuhdistus ja lopussa sai kyynelehtiä jos halutti.
Kylläpä ihmisillä on ongelmia, jotka sitten ratkeavat ja loksahtavat kohdalleen onnellisesti. Siihen tarvitaan vain suuri maanjäristys San Fransiscossa ja hyvätekeväisyysgaala. Ihmiset kerätään hätämajoitukseen jossa päähenkilöt viimein kaikki tutustuvat toisiinsa.

Kirjan päähenkilöinä ovat:
Pulizer-palkittu juoppo valokuvaaja, joka on AA-kerhon jäsen ja rakastuu nunnaan.
Nunna, joka tekee laupeuden töitään sairaanhoitajana, elää slummissa ja rakastuu.
Sijoittajan vaimo, hyväntekeväisyyshaltia, jonka maailma romahtaa kun mies tekee kuprun.
Sijoittaja aviomies, joka ei olekaan sitä mitä uskottelee, vaimon korut on myytävä, vankila odottaa.
Cowboy, jonka isä löytää hänet 27 vuoden jälkeen. Tykkää heti isästään ja omaa suuren perheen.
Että silleen.
Kaikki tämä vie ihanat 335 sivua ja sinusta pidetään huolta :)

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Irish Ghost Stories


Irish Ghost stories
Stories by W.B Yeats, Oscar Wilde, Bram Stoker, Sheridan Le fanu and Others. Collector's Library. Complete & Unabridged.

Ihanan pikkunen kirja, joka varmasti hukkuu meidän kirjahyllyyn, mutta jos vain halaut lukea hyvällä englanninkielellä kirjoitettuja kummitustarinoita, niin etsi ihmeessä käsiisi tämä kirja tuolta Sellon kirjaston hyllystä 5.4.

Itse miellyin tarnoihin A Strange Christmas Game ja The Pot of Tulips.

Luinpa Landerin kirjat

Leena Lander oli äskettäin esillä kaikissa medioissa mitä vain meiltä löytyy. Kyseessä on kohu, jonka hänen uusin kirjansa Liekin lapset on herättänyt kustantamomaailmassa. Meillä lukijoilla ei ole mitään valittamista :)

Kirja kertoo sisällissodan ajan verisestä keväästä, jolloin joukkohautaan marssitettiin Somerolta 50 miestä ja poikaa teloitettavaksi.
Hänen jo paljon aiemmin 1980-luvulla ilmestynyt romaaninsa Jumalattoman kova tinki kertoo samoista paikoista, historiallinen totuustausta on yhteinen ja uusimmassa kirjassa on 3 vanhasta kirjasta jo entuudestaan tuttua henkilöä.


Lukijana koin tämän vain kiinnostavaksi, kun luin ensin tuon vanhan kirjan ja perään uuden kirjan. Samalla muuten näkee hyvin miten kirjailijakin on kehittynyt tarinankertojana ja taidoillaan saa lukijan pauloihinsa.

Löysin samoihin aikoihin noiden lukemisen kanssa kirjaston "tuo ja vie"- hyllystä risaisen Agatha Christien dekkarin Salaperäinen matkustaja vuoden 1971 painoksen. Tämän alussa on muutama sivu otsikoitu maininnalla "Kirjalija puhuu" ja näin Dame Agatha kertoo kirjoittamisesta:

" ......... he ovat minun. Heidän on oltava minun henkilöitäni - tehtävä mitä minä haluan heidän tekevän, oltava mitä minä haluan heidän olevan - synnyttävä minua varten, ajateltava joskus omia ajatuksiaan, mutta vain siksi että minä olen tehnyt heidät todellisiksi..........
Kirjailija on synnyttänyt ideat ja henkilöt - mutta nyt seuraa kolmas välttämättömyys- tapahtumapaikka. Kaksi ensimmäistä on lähtöisin sisältäpäin, mutta tämä kolmas ulkopuolelta - sen on oltava odottamassa - jo olemassa. Sitä ei keksitä - se on olemassa- se on todelllinen...... Tavallaan et siis keksi tapahtumapaikkoja. ne ovat sinun ulkopuolellasi, ympärilläsi, olemassa - sinun tarvitsee vain ojentaa kätesi ja valita.
Mutta yhdestä asiasta on pidettävä kiinni - niiden on oltava olemassa. Todellisia ihmisiä, todellisia paikkoja. Jokin ajassa ja tilassa tarkalleen määritelty paikka." (s. 5 - 9, 1971)

Tiedä sitten missä viisaus asuu!
Kirjat ovat kyllä mielenkiintoista luettavaa nuorelle ihmiselle.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Epätodennäköinen Messias


Michael Moorcock: Katso Ihmistä (Behold the Man, 1969)


Michael Moorcock on nykyfantasian suurimpia mestareita, tunnettu erityisesti sellaisten

antisankareiden kuin Elric Melnibonelaisen ja Jerry Corneliuksen isänä. Teoksissaan Moorcock

hyödyntää scifin ja fantasian täysintä potentiaalia samalla ironisoiden niiden perusolemusta. Niin

myös tämänkin kirjan kanssa. Katso Ihmistä on tieteissatiiri, joka kertoo Kristuksen ristiinnaulitsemisesta, sen takana piilevästä totuudesta ja miten sen vaiheet sekoittuvat erään tavallisen miehen vaiheisiin.



Aikakone on ympyrämäinen rakennelma täynnä maitomaista ainetta. Kun se putoaa maahan se halkeaa kuin kananmuna. Karl Glogauer makaa sirpaleitten seassa päästään pyörällä. Hän on matkustanut ajanlaskumme alun Palestiinaan yrityksenään löytää Jeesus Kristus ja todistaa siten itselleen ja muille Jumalan olemassaolo. Joosefin ja Marian poika lymyääkin nasaretilaisen puusepän verstaan nurkassa-kuolaavana, yksisilmäisenä ja kyttyräselkäisenä ja kykenemättömänä edes nikkaroimaan tuoleja. Täynnä epätoivoa historian ja ihmisten sielun pelastuksen suhteen Glogauer sotkeutuu roomalaisten ja juutalaisten poliittiseen peliin ja kuolee ristillä Jeesus Nasaretilaisena.



Omassa ajassaan, II maailmansodan jälkeisessä Englannissa, Glogauer on herkkä juutalaispoika, jota kiusataan koulussa, pahoinpidellään partioleirillä, ahdistellaan seurakunnassa ja vedetään turpiin kadulla. Ja kärsii migreenistä. Etsiessään henkilökohtaista totuutta ja pelastusta hän liittyy jungilaiseen keskusteluryhmään, joista eräs, fyysikko nimeltä Headington, on kiinnostunut ajan ja tilan välisestä suhteesta.



Lukiessa naureskelee sille, että ihmiskunnan Vapahtaja onkin vain kalpea Woody Allen-kopio. Kirjan muoto leikittelee ajalla ja paikalla, kertojanäänillä ja sitaateilla. Välillä tapahtumia kuvaa kaikkitietävä kertoja, välillä päähenkilö peilaa tapahtumia omien tuntemustensa ja ajatustensa kautta, ja välissä saattaa olla vaikkapa sitaatti Raamatusta tai Jungilta. Välillä ollaan ajanlaskumme alun Palestiinassa, Johannes Kastajan kapinallisjoukkojen riveissä, välillä sodanjälkeisen Lontoon kaduilla ja kapakoissa. Kirja leikittelee täydellisesti lukijan käsityksillä tapahtumien totuudenmukaisuudesta, parhaiden tieteisromaanien tavoin. Moorcockin kuiva sarkasmi ja kuumeenomainen visiointi maalaa kuvan kompleksisesta nykyihmisestä, joka päätyy marttyyriksi yrittäessään ymmärtää itseään ja maailmaa. Jos tästä tehtäisiin elokuva, tämä aiheuttaisi samanlaisen skandaalin kuin Monty Pythonin Brianin elämä (1979) tai Martin Scorsesen Kristuksen viimeinen kiusaus (1988).

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Iltapäivän lukupiiri ehdottaa

Iltapäivällä kokoontunut lukupiriimme ehdottaa syksyllä luettavaksi esim.

Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja
Arnaldur Indridason: haudanhiljaista , tai jotain muuta hänen dekkariaan
Väisänen: Kuperat ja koverat
Hustvedt: Lumous
Kilpi: joku runoteos, tai jotain muuta hänen tuotantoaan.

SYYSKUUN KIRJA: Carlsson, Christina: Herra Darwinin puutarhassa.
Syyskuun päivämäärää ei vielä ole lyöty lukkoon.

maanantai 24. toukokuuta 2010

Poltettu Njall

Poltetun Njallin saaga (Brennu-Njals saga, v.1270-1290 väliseltä ajanjaksolta, tekijä tuntematon)

Kun luin tämän kirjan esipuhetta, opin mielenkiinnokseni, että Poltetun Njallin saaga on ihan
proosakirjallisuuden klassikko, jolla on kotimaassaan Islannissa samanlainen asema kuin Englannissa Shakespearellä. Kirjaa lukiessa huomaa myös, kuinka J.R.R. Tolkien on paljossa
velkaa saagan tyylille. Niille, jotka lukevat fantasiaa, tämä onkin oiva ikkuna heidän suosikki-
kirjallisuutensa alkulähteille.

Keskiaikaisen Islannin käräjillä, joita kutsuttiin nimellä Allthing, jossa islantilaisten klaanit pyrkivät ratkaisemaan erimielisyyksiään ja erinäisiä rikoksia. Njall ja Gunnar, kaksi maineikasta päällikköä, puivat käräjillä yhtenään niitä surmatöitä ja verisiä kostoja, joita heidän vaimojensa välinen vihanpito on tuottanut kummankin suvulle. Vaikka Njall ja Gunnar onnistuvat jatkuvasti sovittamaan sukulaistensa surmat toisilleen rauhanomaisesti, verikostojen vyörre ja katkera kauna kuitenkin riistäytyvät käsistä.

Lukijan silmään hyppää ensi töikseen tekijän anonymiteetti (joka selittyy sillä, että keskiajalla ihmiset katsoivat heidän parissaan syntyneet hengentuotteet kollektiiviseksi omaisuudeksi) sekä tyylin niukkasanaisuus ja viileä asiallisuus: tarina kerrotaan hän-muodossa ja vailla henkilöpsykologisointia. Teksti on miellyttävän selkeää ja ymmärrettävää, ja varsinkin taistelukohtaukset (joita on paljon) on kuvattu eloisasti ja viihdyttävästi. Kirja tuntuu lukiessa hämmästyttävän modernilta, ja on asiallisuudestaan ja niukkasanaisuudestaan huolimatta rikasta, monipuolista-ja tasoista. Sanalla sanoen: on kestänyt ajan hammasta hyvin.

Kesän lukupiirit

Kesäkuun lukupiiri kokoontuu 30.6. klo 14 ja 18
Kirjana on Jane Austen: Uskollinen ystävänne

Heinäkuussa lomaillaan!

Elokuussa lukupiiri kokoontuu 25.8. klo 14 ja 18
Kirjana on Anja Kauranen: Ihon alla

perjantai 21. toukokuuta 2010

Kaksi matkaa Pekingiin

Tarttuin näihin kahteen kirjaan saadakseni taas kokea Pekingin tunnelmia.

Diane Wei Lian : Paperiperhonen

Tämä dekkari sijoittuu suurimmaksi osaksi 90-luvun Pekingiin ja vaikka siinä kuvataan monia paikkoja mitkä tunnistaan, on se selvästi ihan eri Peking kuin se missä minä vierailin 2000-luvulla. Mukana on tunnelma muutoksesta ja uutta uljasta kaupunkia, mutta enemmän siitä löytyy viipyilevää väistyvää menneisyyttä ja jonkinlaista kaihoa sen katoamisesta, vaikkei mistään nostalgiasta voikaan puhua.

Rikoksen juuretkin ovat menneisyydessä Tiananmenin tapahtumissa. Oli mielenkiintoista lukea siitä miten päähenkilö yksityisetsivä Mei Wang koki ne. Kirja oli minulle enemmän matka Kiinan kulttuuriin ja historiaan kuin salapoliisiromaani. Lisäksi se sai minut viime sivuillaan itkemään vuolaasti toisin kuin yksikään aikaisemmin lukemani dekkari.

Xiaolu Guo : 20 fragments of ravenous youth

Tässä kirjassa liikutaan juuri minulle tutuissa paikoissa ja tunnelmat ovat kokemani kaltaisia. Päähenkilökin nuori puoliboheemi elokuvaohjaajaksi havitteleva nainen muistuttaa kovasti erästä media-alan opiskelijaa, johon Pekingissä hiukan tutustuin. Kuitenkin koskettavimmaksi asiaksi tässä kirjassa nousi minulle nuoruuden kuvaus, päähenkilön kasvukertomus. Kirja muistutti mieleen nuoren itseni ja sen kiihkon ja epävarmuuden mitä silloin koin.

Molemmistä kirjoista jäi sellainen olo että olen ymmärtänyt taas jonkin pienen palasen maailmasta paremmin sekä halu lukea kaikki muutkin näiden kirjailijoiden teokset.

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

UUDET HYLLYPAIKAT !


Muistatteko vielä kirjanäyttelyn Sellon kirjaston aulassa kevättalvella? Laitoimme silloin esille erilaisia kaunokirjallisuuden lajityyppejä eli genrejä. Samalla kysyimme teiltä asiakkailta pienen kyselyn avulla, mitä uusia lajityyppejä haluaisitte mieluiten nähdä laitettavan omille hyllypaikoilleen, erilleen yleisestä kaunokirjallisuudesta. Vastauksia tuli mukavan paljon, kiitokset vielä kaikille vastanneille! Kyselyssä nousi esiin neljä uutta lajityyppiä, jotka saivat selvästi eniten kannatusta. Nyt kesän kynnyksellä olemme saaneet toteutettua toivomuksenne ja laittaneet nämä neljä suosituinta uutta lajityyppiä omille hyllypaikoilleen.

Uudet hyllypaikat ovat:

KLASSIKOT -> Hyviä kirjoja jotka eivät vanhene! Sekä kotimaisia että ulkomaisia kirjailijoita. Perinteisten klassikoiden lisäksi myös moderneja klassikoita, erotat ne tarran väristä kun tulet hyllyn luo. Soveltuu myös klassikkolukemista etsiville lukiolaisille!

NOVELLIT -> Lyhyestä virsi kaunis, myös sanataiteessa. Mikäpä sen mukavampaa kuin lukea kokonaisia tarinoita yhdeltä istumalta, vaikka junassa tai pihatuolissa.

HISTORIALLISET ROMAANIT -> Jännittäviä seikkailuja ja koskettavia kohtaloita historian havisevilta lehdiltä: 1800-luvulta, keskiajalta tai vaikka antiikista! Elettiin sitä ennenkin, vai mitä?

ELÄMÄKERTAROMAANIT -> Tosipohjaisia elämäntarinoita kaunokirjallisuuden keinoin kerrottuna. Elämyksellisesti, juonellisesti, inhimillisesti.. Samastu ja ihastu!

Tervetuloa tutustumaan ja löytämään lukemista!

PS. Asiakaskyselyssä tuli esiin myös huoli, että erillisten hyllypaikkojen perustaminen vaikeuttaa tietyn kirjan löytämistä, kun ei tiedä mistä hyllystä sitä pitäisi etsiä. Tiettyä kirjaa etsiessä kannattaakin aina tarkistaa sen sijainti Helmet-tietokannasta (www.helmet.fi). Jos etsitään vaikkapa Waltarin Sinuhe egyptiläistä ja sen sijainti on Helmetin mukaan 2.4 WAL, se tarkoittaa että kirja löytyy yleisen kaunokirjallisuuden hyllyistä tekijän sukunimen kohdalta aakkosjärjestyksessä. Jos taas sijainti on Helmetin mukaan vaikkapa 2.4 KLASSIKOT, kirja löytyy klassikkohyllystä, edelleenkin tekijän sukunimen kohdalta aakkosjärjestyksessä. Voit myös aina pyytää apua kirjojen löytämiseen kaunokirjallisuusosaston Kysy-tiskiltä (aulassa) tai muilta kirjaston työntekijöiltä!